"Every day cannot be good but there is something good in every day"

Moi!

Nyt on jo yli kolme kuukautta tullut täyteen Kaliforniassa. Koulua ollaan käyty jo elokuun viidennestätoista päivästä lähtien, joka päivä samalla lukkarilla ja viikonloppujen lisäksi meillä on ollut vain ja ainoastaan yksi maanantai vapaata. Vähän alkaa jo tuntua siltä, että olisi jo loman paikka. No, onneksi meillä on tällä viikolla pidennetty viikonloppu, eli maanantai vapaa veteraanien päivän kunniaksi ja enää ensi viikko ja sitä seuraava, niin päästään viettämään thanksgivingiä viikon tauolla! Lomat ovat siis jo aivan kulman takana!

Tässä postauksessa käyn siis läpi viikonlopun ja alkuviikon tapahtumat. Ensi viikolla tulee postaus alkuviikosta, jossa kerron pidennetystä viikonlopusta.

Perjantaina oli mukava aloittaa marraskuu lämpimissä ja aurinkoisissa merkeissä. Tehtiin culinary-tunnilla todella maukas chocolatechip pumpkin bread/cake, jonka resepti löytyy tuosta alta, jos joku on  tarpeeksi seikkailunhaluisella tuulella muuntelemaan näitä outoja mittayksiköitä meidän käytännöllisiin yksiköihin! Illalla tein paljon läksyjä ja meidän korealainen kaveri tuli meille yökylään.

Lauantai ei ollut meidän päivä. Aamu alkoi hyvin, kun hostmom oli tehnyt taas ihanan aamiaisen valmiiksi, eli ranskalaista toastia, joka on siis pannulla paistettua paahtoleipää kananmunan kanssa, johon lisätään kanelia ja sokeria ja sitä syödään hedelmien, siirapin tai vaikkapa nutellan kanssa. Aamiaisen jälkeen lähdettiin hostdadin kyydillä juna-asemalle ja haettiin matkalla mukaan myös toiset hostsiskokset, eli nyt meitä oli matkassa viisi: minä, Mimi (mun hostsisko), Maria (Norja), Denise (Saksa) ja tietysti Hye Rim (Korea). Autolla parikymmentä minuuttia ja junalla reilu tunti matkustettuamme, tulimme perille isoon kauppakeskukseen (Great Mall). Starbucks oli pakollinen shoppailureissun käynnistäjä.

Hahaha! Tuli todella tervettullut olo! :D

Starbucks oli nopeasti reagoinut ja vaihtanut heti halloweenin jälkeen mukien teeman jouluisaksi. Skinny vanilla latte oli juomani nimi ja ensimmäistä kertaa maistoin sitä ja oli ihan hyvää.

Starbucksista suunnattiin sitten Old Navyyn, josta ostin fleecepaidan, toppaliivin ja sukat. Kaikki ne maksoivat vaan alle 35 dollaria! Sieltä matka jatkui abercrombie and fitch -liikkeeseen. Siellä mun kaverit viettivät aikaa muutenkin jo jonkusen tunnin, itse en niin paljon kaupasta välitä, mutta aika sen kun vain venyi kun Mimi huomasi, ettei hänellä ole enää hänen kännykkäänsä, joka hänellä yhä oli ollut sovituskopissa. Marian puhelimella ja find my iphone -sovelluksen avulla saatiin selville, ettei puhelin ole enää kauppakeskuksessa, vaan liikkui nopeasti. Noin vartin päästä se oli jo parin mailin päässä asunnossa, jonka osoite tiedettiin, eikä se enää sieltä liikkunut koko päivänä. Etsittiin turvatoimisto ja odoteltiin pari tuntia poliisia sipsejä syöden ja jutellen jolle meitä kehotettiin puhumaan. 

Haikeat tunnelmat

Saatiin vihdoin tietää, ettei poliisi ole tulossa ainakaan tuntiin, joten lähdettiin vielä vähän shoppailemaan. Täydellisen päivän jatkoksi Maria huomasi, ettei hänen korttinsa toimi, joten hän ei enää mitään pystynyt ostamaan. Minun mukaani tarttuivat pitkät, leveälahkeiset jogapantsit forever21:sta (tyylini on muuttunut, koska aluksi ajattelin, etten ikinä ostaisi sellaisia) ja vielä uudet uggit, veroineen noin 150 dollaria, eli huomattavasti parempi hinta kuin Suomessa! Täällä verot lisätään hintaan, joka lukee hintalapussa, eli oikeasti hinnat ovat noin 9% kalliimpia kuin mitä hintalaput kertovat.

Viimein Mimille soitettiin mun puhelimeen pariin otteeseen ja enismmäsiellä kerralla hänelle kerrottiin, ettei kyseisen asunnon ovea avattu, eikä henkilöihin saatu yhteyttä. Toisella kerralla yhteys saatiin ja henkilöt väittivät, etteivät ole ollut kauppakeskuksessa, eikä heillä mitään puhelinta ole. Tulos oli odotettavissa: kuka puhelimen varastanut, joka tietää, ettei poliisi voi oikeestaan mitään tehdä, antaisi sen takaisin kun sitä kysytään?

Illalla sitten lähdettiin junalla kotia kohti noin kahdekasn aikaan. Missattiin juuri edellinen juna ja jouduttiin varmaankin puolisen tuntia odottelemaan. Kotona oltiin kymmeneltä ja Hyen Rim tuli meille yöksi taas. Julistettiin 2.11. viraalliseksi kotipäiväksi. Ensi vuonna se on sunnuntai, joten kaikkien meidän kannattaisi pysyä kotona :D. Ehkä ens kerralla paremmin!

Mun uudet uggit <3 <3

Sunnuntai oli kotipäivä. Läksyt ja kotityöt antoivat päivälle jonkin näköisen tarkoituksen, mutta muuten hengailin koneella ja katsottiin leffa John Tucker must die Mimin ja Hye Rimin kanssa. Kelloja siirrettiin täälläkin nyt talviaikaan, joten yöllä oli yksi tunti lisäaikaa nukkua, mutta silti väsytti...

Maanantaina cross country team lähti koulusta kello 10 kohti Crystal springsiä, eli noin tunnin ajomatkan päähän. Noin 20 henkinen joukkue lastattiin koulun edessä vanhempien kyytiin, jotka kuljettivat meidät kisapaikalle. Perillä juoksijat eri sarjoissa juoksivat luonnollisesti eri aikaan ja sen vuoksi meillä tytöillä oli varsin pitkä odottelu ennen juoksua, joka alkoi kello kahdelta. Oman juoksuni aika oli huonompi kuin viimekerralla, mutta se silti tuntui paljon pahemmalta! Sijoitus parani viimekerran 63/137:stä 60/151:een, mikä oli ihan hyvä, kun löysin itseni reilusti puolen välin paremmalta puolelta. Kisassa oli suunnilleen samat juoksijat mukana kuin viimeksikin, joten aikoihin saattoi vaikuttaa päivän tuulisuus ja pöly. Meidän tiimin tytöistä ylitin maaliviivan kolmantena, kun kuusi tyttöä olivat kisassa mukana.

Karu totuus tuli kuitenkin ilmi, kun tulokset julkaistiin. 12 parasta joukkuetta 22:sta pääsivät jatkamaan matkaansa CCS-kilpailuun, joka juostaan 16.11, mutta meidän tyttöjen joukkueen sijoitus oli 13. Jos joku meidän tiimin kuudesta tytöstä olisi ohittanut yhden juoksijan, joita siis oli 151 kappaletta, niin olisimme päässeet CCS:ään. Niin lähellä! Toisaalta, tällaista urheilu on, kaikki antoivat parhaansa eikä jossittelu auta.

Lizbeth, jonka kanssa juoksulenkit sujuivat aina vauhdikkaasti jutellessa.

Sinne meni se cross country season... Oli ihan mahtava kokemus ja itse tykkäsin todella paljon. Juokseminen porukassa/ kaverin kanssa oli tosi hauskaa ja motivoivaa ja aina kilpailuissa maaliviivan jälkeinen tunne oli ihanan palkitseva. Toisaalta nyt on hyvä jättää kausi tähän, alkoivathan nuo päivittäin samat juoksureitit jo vähän kyllästyttääkin, ja siirtyä uusiin haasteisiin eli jalkapalloon (soccer) seuraavaksi. Talviurheilulajeina meidän koululla on tarjolla tytöille ainoastaan jalkapallo, koripallo ja paini. Jalkapallo on kuitenkin ehkä se paras itselleni: onhan sillä jonkinlainen yhteys juoksemiseen. ;)

Tiistaina oli vielä kuvaukset cross country teamin kanssa koulun jälkeen ja tuli vähän haikea olo, kun ajattelin, että siinä se nyt sitten oli. Monet totesivat: "Ensi vuonna uudestaan, siitä tulee hyvä ja hauka kausi!" Seniorit, minä mukaan lukien pukivat nyt kuitenkin cross country uniformun päälle viimeistä kertaa. Vielä meillä on parin viikon päästä team party, niin saadaan vielä joukkue koolle kerran. 

Fashion tunnilla olin luovalla tuulella, joten tein tilkuista tyynyn :)

En edes tiennyt, että dollareita on myös kolikkoina! :O

Keskiviikkona oli sitten ensimmäinen jalkapallo harjoitus. Juostiin, harjoiteltiin syöttöjä pallon kanssa ja pelattiin. Tuntui, että olen todella heikolla tasolla pallon kanssa ja tuli ikävä syksyn juoksutreenejä. Onhan se paljon helpompaa, kun voi vaan juosta ilman mitään palloa jaloissa! :D No, enköhän mä tähänkin tilanteeseen jonkin ajan päästä totu, toivotaan näin...

Ensi viikkoon! Ja niinkuin sanoin, niin postausta pukkaa seuraavaksi alkuviikosta. Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

<3- Katja