Lähtöpäivä oli yksi vaikeimmista päivistä ikinä. En olisi ikinä osannut arvata, että se on paljon vaikeampaa lähteä takaisin Suomeen kuin pois Suomesta.
Viimeisen päivän Kaliforniassa vietin ensin Shannonin talolla kavereiden kanssa hengaillessa ja sieltä lähdettiin Hawaian barbequeen syömään Troyn kanssa ja haettiin siinä myös Starbucksia. Siinä oli jo todella vaikeaa sanoa heipat Sahnnonille, koska hän on yksi parhaista kavereistani. Siitä kävästiin meidän talolla ja viimeistelin pakkaamisen. Kivat matkalaukut kun painavat 50 ja 70 puntaa. Sitten mentiin viettämään loppuaika Troyn talolle. Katseltiin leffoja koko yö ja nukahdettiin, joten meni vähän myöhäseksi kotiin palaaminen. Sain hänen perheeltään läksiäislahjaksi ihanan tilkkupeiton! Tultiin takaisin meidän talolle yöllä joskus puoli neljän aikoihin ja istuttiin autossa odottamassa, että joku heräisi, koska ovi oli lukittuna eikä haluttu herättää ketään… hahaha, se oli pelottavaa. Sitten viimeinkin neljän aikoihin porukat heräsivät ja sitten laitettiin kamat kasaan ja suunnattiin lentokentälle. Sanoin siinä heipat hostisälle, jolle ei ollut autossa tilaa. Oli niin epätodellinen olo. En vielä tajunnut että olen lähdössä. Olin ihan pihalla ja väsynyt. Sitten mentiin matkalla sanomaan heipat hostsiskolle ja hänen poikaystävälleen, joille ei myöskään ollut tilaa autossa. Se oli vaikeaa ja haikeaa… Siitä se itkeminen alkoi tai jatkui oikeastaan. Sieltä suunnattiin lentokentälle ja jouduin jonottamaan melko pitkään jotta sain matkatavarat pudotettua.
 |
| I love you!!!! |
Jo se pilvinen sää oli masentava. Takaisin Kaliforniaan, kiitos! Sain wifin käyttöön ja Kalifornian ihmisten lisäksi aloin viestitellä siskolleni, joka oli järkevä veto koska siitä tuli parempi olo. Kohta jo näen hänet! Tulihan siinä vähäsen kentälläkin itkettyä kuitenkin… Hain lounaaksi jogurttia ja siinä taittui kätevästi puolentoista tunnin layover. Seuraavalla lennolla tein saman kuin ensimmäiselläkin eli itkin ja nukuin. Tilkkupeitto piti lämpimänä ja noin kolmen ja puolen tunnin lennon päätteeksi laskeuduimme Washington DC:seen. Mulla on ollut flunssa, joka on vaan pahentunut ja toinen lento oli korville tuskaa. Perillä kentällä hain mun jättisuuret matkalaukut ja viimeinkin löysin mun vaihtarijärjestön työntekijän joka saattoi mut kentällä minibussiin, joka vei mut hotellille.
Hotellille saavuttuani sain taas Internetin toimimaan. Vihdoinkin oli vähäsen parempi olo. Meillä oli "leiritapaaminen" seitsemältä ja saavuin vajaa puolisen tuntia aikaisemmin hotellille. Se meinasi mennä jo tosi noloksi, kun avasin mun kaverini snap chatin, missä hän itki ja hän sanoi, että hänellä on mua ikävä, joten taas alkoi ihan hirveä kyyneleiden virtaus. Sitten piti ryhdistäytyä ja lähteä tapaamiseen. Siinä myös vähäsen Starbucksia hain "päivälliseksi" ja illalla olo selkeästi helpottui kun skypettelin Troylle reilut pari tuntia! Kolmen tunnin aikaero oli tosi ihana kun sain mennä nukkumaan vähän niin kuin aikaisemmin. Nukuinpahan hyvin sen yön!
Perjantai oli päivä pääkaupungissa, Washington DCssä. On myönnettävä, että tuntui todella turhauttavalta ja olisin vain halunnut mennä kotiin. En oikeen halunnut puhua kenellekkään ja tuntui, että haluan mulle tärkeitä ihmisiä lähelleni. Päivä alkoi hyvällä aamiaisella ja sen jälkeen lähdettiin kiertämään kaupunkia bussilla kello 9.15.
 |
| Ties milloin oon viimeksi syönyt puuroa!! |
 |
| Ruotsalainen ja norjalainen huonekaverit. |
Ensin mentiin Valkoiselle Talolle. Obama oli kotona vaikka lähtikin myöhemmin, joka esti meidän oääsemisen yhteen puistoon. Aina kun hän lähtee niin paikalle lentää vähintään kaksi helikopteria jottei kukaan tasan tarkalleen tiedä missä helikopterissa hän on.
 |
| The back side |
Sitten kierreltiin monia monumentteja ja muita. Selkeästi huomasi kuinka ilmasto on todella kostea ja kaikki niin vihreää. Jopa minä flunssaisella nenälläni pystyin nuuhkimaan vuoden takaa tuttuja kesän ja kukkien tuoksuja. Kaupunki on jotenkin erilainen, en tiedä olisiko hienostunut oikea sana sitä kuvailemaan. Pukuihin pukeutuneita businessmiehiä ja ihmisiä muutenkin tyylikkäissä vaatteissa kävelee jatkuvasti vastaan ja kaikkialla on tärkeitä rakennuksia, museoja, patsaita ja monumentteja. Laitan tähän kierrokselta kuvia, koska en oikeen tiedä mitä kirjottaisin...
 |
| Tuo tornin näköinen on Washington Monument. Sitä alettiin rakentaa aikoja sitten tietystä kivestä, mutta sitten huomattiinkin, että kivi jota käytettiin oli liian kallista. Siitä johtuen kivi vaihtuu noin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Torni rakennettiin valmiiksi noin 25 vuotta ensimmäisen kolmanneksen rakentamisen jälkeen kun sen aikainen presidentti kyllästyi katselemaan keskeneräistä monumenttia valkoisen talon ikkunatsa. |
 |
| Take me back!!!!! <3 |
Kykittiin suojassa hetki, kunnes lähdettiin bussillamme ostoskeskukselle loppuajaksi. Syötiin ranskalaisessa kahvilassa hyvää ruokaa ja tein vielä viimeiset shoppailut Amerikassa, mikä ei kyllä järkevää ollut kun ei tilaa ole matkalaukuissa yhtään mutta oh well...
 |
| My addiction <3 |
Päivän mittaan siinä tuli semmoinen olo, että haluan jo lähteä. Haluan jo nähdä perheeni vastassa minua lentokentällä. Mulla oli ikävä Kaliforniaa, mutta toisaalta kierros auttoi saamaan ajatuksia muualle ja päivä sitten olikin kiva. Ehkä tämä leiri ei ollutkaan ihan niin huono juttu kuin miltä se aluksi tuntui, koska en olisi halunnut mennä kotiin niin masentuneena kuin tulin tänne. Nyt on Washington DC pikaisesti nähty ja huomenna alkaa se lopullinen kotimatka. Aamulla meillä on vielä tapaaminen yhdeksän aikaan aamulla ja sitten kymmeneltä lähtee bussi. Kuuden tunnin bussimatka New Yorkiin aloittaa pitkän kotimatkan. Kymmenen aikoihin illalla koneeni starttaa kohti Lontoota ja sieltä sitten parin tunnin odottelun jälkeen lähtee kone kotisuomeen. Uskomatonta. Nähdään huomenna Suomi.
<3- Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti