Nyt on tosiaankin upea viikko Havajilla takana. Oli kiva päästä jakamaan kokemuksia vihtarivuodesta 104 muun vaihtarin kanssa 13 eri maasta (3 suomesta) ja kaikkialta ympäri USA:aa.
1. Päivä
Lentomme lähti San Josen lentokentältä kello 8 ja se kesti noin 5 ja puoli tuntia. Koitin hyödyntää ajan läksyjen parissa, sillä skippasimme koulussa kuluneen viikon.
Mimi, Gerry ja minä valmiina lähtöön -> |
Niiiiin lämmin ja läpikuultava vesi! |
Kieltämättä, sängyn jakaminen oli vähän tukalaa, mutta muuten sujui hyvin :D Jaoin huoneen norjalaisen, ruotsalaisen ja ranskalaisen kanssa. |
Meidän hotellissa oli tommoinen jättiakvaario, jossa oli paljon kaloja ja kerran jopa merenneito :) |
Herätys oli jo seitsemältä ja aamiaisen jälkeen lähdettiin kävelemään ryhmän kanssa rannalle. Meidät jaettiin neljään ryhmään, sillä meitä oli sen verran monta. Rannalla ensin meillä oli vapaa-aikaa vain rentoutua, kunnes yhdentoista aikaan lähdettiin venekierrokselle ja nähtiin paljon isoja merikilpikonnia. Vene pysähtyi kerran, jotta päästiin uimaan lämpimään, turkoosiin veteen keskellä merta. Oli ihana tunne, todella virkistävää hypätä veneestä kuumalla ilmalla.
Syötiin rannalla lounasta perinteisessä Havajilaisessa paikassa, sillä siellä oli tarjolla ranskalaisia ja fried seafood, kuten katkarapuja ja kalaa, sekä myös joitain pihvivaihtoehtoja, mutta ei ollut paikallinen ruoka aina ihan mun lempparia, tuoreita hedelmiä lukuun ottamatta! On Havajilainen kulttuuri muuten tosi kiva kyllä, esimerkiksi lukiosta valmistuttuaan opiskelija saa aina kaulan töyteen sellaisia kukkariipuksia ruusujen sijasta, kieli on erilaista, esimerkiksi kiitos on aina mahalo, tervehdys aloha ja hyvää huomenta kaka i aka. Jos sinulla on kukka oikeassa korvassa, se tarkoittaa, että olet sinkku ja vasemmassa korvassa, varattu. Jotenkin koko saarella vallitsee tosi kiva ilmapiiri.
Sen jälkeen oli aika surffata! Meillä oli ohjattu tunti ja oli kyllä tosi hauskaa. Melominen ei ollut niin hauskaa, se oli melko rasittavaa, mutta aalloilla ratsastaminen oli tosi kivaa. Onnistuin seisomaan lähes kokoajan, mutta meillä oli ohjaajat, jotka työnsivät meille vauhtia ennen kuin aalto tuli, niin se vähäsen helpotti.
Surffauksen jälkeen lähdettiin hotellille ja meillä oli aikaa laittautua valmiiksi illalliselle. Lähdetiin illalliselle pizzaravintolaan, jossa salaatti buffeen jälkeen tarjoiliat vain toivat meidän suurelle poppoolle erilaisia pitsoja ja niitä sai ottaa haluamansa mukaan. Mun lemppari oli paikallinen klassikko, kinkkuananas pizza. Sen jälkeen kierreltiin pienemmällä porukalla vähän lähiympäristöä, sillä meillä oli vapaa-aikaa, ja hotellilla piti olla takaisin kello 10. Illalla meillä oli aina tapaaminen koko ryhmän kanssa, jossa käytiin läpi seuraava päivä. Huomasin huoneessa, että olin palanut, kun aurinko oli ihan pirun polttava ja kuuma Havajilla. No, en tosiaan ollut ainoa…
3. Päivä
Päivä kului aamusta iltaan liikenteessä, sillä lähdettiin bussilla heti pannukakkuaamiaisen jälkeen liikenteeseen. Ensimmäinen stoppi oli statehouse. Se on Havajila hyvin eri tyylinen, kuin muissa osavaltioissa. Havaji on siis viimeisin USA:an liitetty osavaltion ja se liittyi siihen 1959, jolloin se myös muutti muotoaan kuningaskunnasta tasavallaksi.
Father Damienin patsas. Hän on tunnettu, sillä hän auttoi ihmisiä, joilla oli sairaus, nimeltä Lepra. Kaikki lepraa sairastavat alueella lähetettiin yhdelle Havajiin kuuluvalle saarelle aikanaan. |
Koko porukan tytöt ja kuningattaren patsas, joka on muuten 8 feet korkea, edustaen Havajin kahdeksaa saarta. |
Me kolme kuninkaan patsaan edessä :) |
Mun havajilainen nimi :) |
Seuraava kohde oli North Shore, joka on tunnettu komeista aalloistaan ja sen takia surffauksesta. Koko kylä on siis aivan haltioissaan surffauksesta. Meille annettiin noin puolisentoista tuntia aikaa kierrellä katuja ja syödä lounasta North Shoren alueella ja oli kiva paikka sekin.
Vastaavanlaisia surfer's storeja joka kulmassa! |
Havajin ensimmäinen surfer's store |
Acai bowl: Mysliä, banaania, hunajaa ja kookoshiutaleita jäätyneiden marjojen ja sorbetin päällä :P |
Maria Kolumbiasta, Alban Ranskasta, Mimi, Gerry ja minä :) |
Katharina Suomesta, Alyssa ja Alban Ranskasta, minä ja Gerry. |
Illallispaikkamme |
Illalla oltiin kaikki tosi uupuneita ja takaisin hotellilla oltiin tunnin ajomatkan päätteeksi vähän ennen klo 11. Mentiin nukkumaan heti iltatapaamisen ja huonetarkastuksen jälkeen.
4. Päivä
Ennen kahdeksaa soi kello tänäkin aamuna. Aamiaisen jälkeen lähdettiin bussilla rannalle, joka sijaitsi toisella puolella saarta. Meillä oli kuitenkin matkassa kaksi pysähdystä. Ensin pysähdyttiin katselemaan maisemia upeaan näköalapaikkaan. Sen jälkeen pysähdyttiin paikkaan, jossa oli paljon vaihtoehtoja, mitä halusi syödä lounaaksi. Sieltä haettiin mukaan picnic lounas rannalle.
Ennen kahdeksaa soi kello tänäkin aamuna. Aamiaisen jälkeen lähdettiin bussilla rannalle, joka sijaitsi toisella puolella saarta. Meillä oli kuitenkin matkassa kaksi pysähdystä. Ensin pysähdyttiin katselemaan maisemia upeaan näköalapaikkaan. Sen jälkeen pysähdyttiin paikkaan, jossa oli paljon vaihtoehtoja, mitä halusi syödä lounaaksi. Sieltä haettiin mukaan picnic lounas rannalle.
Ranta, jolle saavuimme oli aivan ihana. Tuntui kuin olisimme jossain televisiosarjassa, kuten selviytyjät tai lost. Ranta ei ole suosittu turistijen keskuudessa ja niinpä se oli lähes kokonaan meidän käytössä. Siellä vietimme aikaa reilut neljä tuntia. Hiekka oli todella pehmeää, se on tuotu Havajille Kaliforniasta tai Australiasta ja ilman kanssa sattui taas tosi hyvä tuuri.
En ole kyllä ennen hienommalla rannalla ollut... |
Alban ja minä :) |
Kun tultiin rannalta hotellille, meillä oli taas aikaa laittautua valmiiksi illalliselle, joka syötiin tällä kertaa Hard Rock cafessa. Meillä oli aina rajattu menu, koska meitä oli porukassa niin paljon. Söin tomaattipastaa ja jälkiruuaksi tarjottiin taivaallinen suklaa keksi. Meillä oli ruuan jälkeen taas aikaa kierrellä katuja, kunnes hotellille piti palata taas kymmeneltä.
Ihana auringonlasku Mimin parvekkeelta |
Ostin Hard Rock cafesta hupparin, sillä saatiin 5 dollarin alennus ja olen harkinnut sen ostamista jo aika kauan :) |
5. Päivä
Saatiin vihdoin nukkua vähän pidempään, sillä lähtö hotellilta oli 9.30. Käveltiin muutama kilometri tulivuorelle, nimeltään Diamond Head ja kiivettiin se ylös. Meitä oli viisi, jotka halusivat juosta, joten siinä sitä sitten mentiin. En ole kyllä aikoihin ollut niin hikinen, sillä meille mukavasti sattui kuumin päivä kuukauteen ohjaajien mukaan. Näkymä oli taas jälleen kerran upea!
Huipulle kiipeäminen oli 1,3 kilometriä, joka päättyi todella pitkään portaikkoon. |
Alas palattuamme paikallinen herkku Shaved ice virkisti. Se on siis yksinkertaisesti makeutettua jäätä. Se ei ollut mitään ihan mun lempparia, mutta sopi kyllä tähän päivään täydellisesti. Takaisin hotellille menimme bussilla.
Meille annettiin iltapäivästä vapaa-aikaa, joten mentiin rannalle ottamaan aurinkoa, uimaan ja haettiin froyota, johon olen kyllä aivan koukussa! Se on ihan todella hyvää! Rannalta mentiin taas laittautumaan valmiiksi, otettiin suihkut ja niin edelleen, kunnes lähdettiin illaksi ostoskeskukseen. Ihan ensiksi mentiin kaikki yhdessä syömään Bubba Gump Shrimp co. ravintolaan! Oiln ihan innoissani, koska rakastan elokuvaa Forrest Gumpista.
Kun käänsi tuon taulun "Stop Forrest Stop", niin tarjoilia pysähtyi. Ei kuitenkaan tajuttu sitä, kunnes kolmas tarjoilija joka pysähtyi sen meille selitti… :D |
… ja jälkkäriksi suklaakakkua :) |
Koko viikon shoppailut tuliaisia lukuun ottamatta :) |
Ostoskeskus oli kiva ja löysin sieltä esim. mekon, paidan ja kuvakehyksen. VS Pinkin Havaji tuotteet olivat aivan ihania, mutta ylittivät budjetin sen verran, että kauppaan jäivät. Kauppakeskus sulkeutui klo 9 ja sieltä mentiin hotellille takaisin bussilla. Hotellilla oli taas perus tapaaminen ja sitten pian nukkumaan.
6. Päivä
Tänään oli aika suunnata Pearl Harbouriin. Heräsin jo ennen seitsemää aamulla ja bussi starttasi jälleen aamiaisen jälkeen. Kaikilla oli tänään päällään meidän samanlaiset paidat. 40-minuutin bussimatkan jälkeen olimme perillä ensimmäisessä kohteessamme, nimittäin sotalaivassa. Ensin meillä oli kierros, jossa kerrottiin paljon laivasta ja sen jälkeen puolisen tuntia "vapaaehtoistyötä" laivan kannella käsikaiteita pyyhkien.
Pienen työhetken jälkeen päästiin kiertämään laivaa sen sisällä. Se oli tosi mielenkiintoista.
Sitten matkasimme pois Pearl Harbourin ensimmäisestä kohteesta paikkaan, jossa oli taas monen monta vaihtoehtoa lounaaksi.
Namnam :) |
Kaatuneiden nimet seinässä |
Minä ja mun ranskalaiset kaverit :) |
Näkymä meidän parvekkeelta |
Tuo on se mekko, jonka ostin kauppakeskuksesta :) |
7. Päivä
Lähdettiin aamusta rannalle noin 40 minuutin päähän snorklaamaan. Saavuimme paikalle pikkuisilla busseilla, sillä porukka piti hajoittaa ennen snorklaamista, jotteivat kalat pelästy. Valitettavasti päivälle sattui melko huono ilma. Päivällä satoi ajoittain ja tuulikin jonkin verran, joten olin rannalla melko kylmissäni. Vietettiin aikaa Gerryn kanssa kahdestaan rannalla ja snorklaamassa. Ennen snorklaamista piti katsoa kymmenisen minuuttia pitkä opetusvideo: Älä ruoki kaloja, älä astu niiden päälle, älä mene syvälle jos et osaa uida - asioita, eli maalaisjärki vaan käteen ja menoksi. Snorklaaminen vedessä oli kyllä todella kivaa. Nähtiin tosi paljon hienoja, jopa isoja ja värikkäitä kaloja ja koralleja. Esitteessä sanottiin, että jopa haita saattaa näkyä, mutta onneksi ei sentään. Valitettavasti veden alta en kuvia saanut!
Kun tultiin takaisin hotellille, oli aika lähteä taas bussilla matkaan. Suuntana oli tällä kertaa havajilainen rantajuhla, mutta kahden tunnin bussissaistumisen jälkeen saimmekin kuulla, että se on peruttu…
Norjalainen Martha Michiganista :) |
Medän oppaat saivat kuitenkin järjestäjät ylipuhuttua siten, että pääsimme edes syömään, joten söimme buffetillallisemme sateessa ja tuulessa…
Sieltä ohjaajien uusien järjestelyjen seurauksena "Mihin voimme mennä 105 alaikäisen kanssa", viimeinkin matkasimme hohtokeilaamaan ja se bussimatka oli aikas rajua menoa. Musiikki täysillä, kaikki vain huusivat siihen musiikkiin, valot oli poissa, paitsi taskulampun valoefektit ja bussin käytävä oli täynnä tanssivia vaihtareita :D
Keilaamassa oli hauskaa, mutta monet olivat jo todella väsyneitä koko viikon seurauksena.
Nähtiin mielenkiintoisia keilaustyylejä :D |
8. Päivä
Nyt oli aika jättää Havaji taakse. Kun heräsin, mun yksi huonekaveri oli jo lähtenyt ja siitä tuli tylsä olo, koska tajusin, että nyt tämä matka on ohi. Menin aamiaiselle ja sen jälkeen lähdettiin vielä Starbucksiin parin kaverin kanssa, ennen kuin bussi lähti lentokentälle noin klo 11. Meidän lento oli hieman myöhässä, mutta päästiin kuitenkin perille ajoissa, eli kymmenen aikoihin. Menimme Gerrylle yösi ja kotiin sunnuntaina.
"We don't wanna leave!" :( |
Vikat hetket paratiisissa... |
Viikko oli tosiaan aivan mahtava, mun vaihtarivuoden kohokohtia tähän mennessä. Käsimerkki, mikä tosi monella on lähes jokaisessa kuvassa on Havajilainen tervehdys merkki, eli pikkurilli ja peukalo nyrkistä erillään. Havaji on kyllä tosi kiva paikka ja sinne on helppo matkustaa USA:sta, kun puhelin toimii, kieli on sama eikä rahaakaan tarvitse vaihtaa. Toivottavasti saan vielä joskus uuden mahdollisuuden sinne matkustaa, mutta olen kyllä todella kiitollinen tästä mun vanhempien joulu-synttärilahjasta, eli MAHALO!!
Nyt matka jatkuu taas monta kokemusta rikkaampana!
<3 - Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti