sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Heippa tammikuu!


Moikka!

Täällä viikko alkoi astetta epätavallisimmissa merkeissä. Heräsin nimittäin maanantai-aamuna mun hostäidin "Oh my God!" huutoihin yläkerrassa. Olin ihan ihmeissäni, että mitä yläkerrassa oikein tapahtuu kello 6.15 aamulla, mutta kun kömmin yläkertaan, niin mun hostsiko, Julianna oli järjestänyt mun hostäidille yllätyksen. Yläkerrassa oli siis mun hostperheen kahden vuoden takainen vaihtari, joka tuli käymään Italiasta ja meidän hostäiti ei siis tiennyt siitä. Federika vain käveli tavanomaisesti yläkertaan, sanoen "good morning" ja Julianna kuvasi sen videolle ja mun hostäidillä oli varmaankin sydänkohtaus lähellä siinä vaiheessa! Hän oli todella liikuttunut ja iloinen. Julianna siis toi Federikan alakertaan sunnuntai-iltana, kun olin jo nukkumassa, joten en edes itse sitä huomannut. Hän asusteli kanssamme viikon ja lähti aikaisin sunnuntaina. Oli tosi kivaa tavata ihminen, josta olen kuullut paljon ja nähnyt paljon kuvia.

Muuten viikko kului melko tavanomaisissa merkeissä. Koulun jälkeinen aika meni taas urheillessa, kotitehtävien tekemisessä ja kavereiden kanssa civics-pisteitä hankkiessa (kävin taas oikeudessa ja kokouksessa). Keskiviikkona saatiin vihdoin vuoden ensimmäiset sadepisarat ja myös torstaina satoi, joten vuoden sateisin kuukausi sisälsi tänävuonna kaksi sadepäivää. Ilma oli ihanan raikas sateen jälkeen.

Torstaina koulupäivä oli hieman erilainen. Kaikki oppilaat, jotka vastaanottivat syyslukukaudella keskiarvon 3.0 tai parempi, saivat pienen palkinnon. Tilaisuudet olivat erikseen yli 3.0 oppilaille ja yli 3.5 oppilaille. Itselläni oli keskiarvo 3.88, joten pääsin siihen "parempaan" tilaisuuteen. Oppilaat, jotka olivat tilaisuudessa, saivat myös lähteä lounaalle vanhempiensa kanssa pariksi oppitunniksi. Mun hostvanhemmat tarjosivat mulle Jamba Juicen, namnam. Koulussa piti kuitenkin olla takaisin jo melko pian viimeisille tunneille. Federica tuli mun viimeiselle tunnille moikkaamaan hänen entistä englannin opettajaansa, joka on siis myös mun opettaja. Oli kivaa kun hän tuli, koska tunti kului lähinnä jutellessa... :) Kaikki halusivat hänen puhuvan italiaa ja sen jälkeen mun piti puhua suomea. Voi herran jestas, se oli todella vaikeeta. Sanoin pari lausetta ja sen jälkeen piti lopettaa koska se kuulosti niin oudolta mun korvaan! Se oli todella outo tunne. En ole tosiaan suomea lainkaan puhunut elokuun jälkeen. Puhuminen nimenomaan tuntuu vaikealta, mutta kirjoittaminen ja lukeminen sujuu hyvin.



Mmmm... :) Pumpkin smash smoothie
Torstaina mentiin illaksi meidän hostperheen sukulaisille illalliselle, koska kaikki halusivat tavata Federican. Oli kiva ilta, syötiiin hyvää salaattia ja pitsaa ja oltiin kotona yhdeksän aikaan.


Perjantaina oli illalla Morp karnevaali ja tanssi. Mun parhaat kaverit eivät menneet sinne, joten ilta oli ihan kiva, mutta ei mikään ihan huippu. Karnevaali, joka pidettiin meidän koulun liikuntasalissa, oli melko tylsä, siellä oli pomppulinnoja, twister ja kaikkea semmoista, mutta ei kauhean moni niistä innostuunut. Tanssiin piti pukeutua kimalteleviin ja värikkäisiin vaatteisiin, ja joidenkin tyttöjen paidat olivat kyllä todella avonaisia ja shortsit silmäänpistävän lyhyitä! Ilalla mun hostveli haki mut koululta kymmenen jälkeen, kun tanssi loppui.

Valmistauduttiin yhdessä melko suurella porukalla. Kuvassa Maddie ja Whitney :)
Lauantaina aamu alkoi taas pannari aamiaisella ja sen jälkeen lähdettiin aamupäivällä kiipeämään El Toro vuoren huipulle Stevenin ja Federican kanssa. Kiipeäminen ja alas tuleminen kesti reilun tunnin ja maisemat olivat taas hienot ja oli mukava jutella paljon ja jakaa kokemuksia täällä olemisesta Fedin kanssa. Taas, koska kerran kiivettiin kyseisen, täällä korkeimman vuoren huipulle ennenkin, mutta se oli syyskuun alussa. Tuntui kuitenkin, että vastahan me siellä oltiin. Ihan järjetöntä, että nyt on jo helmikuu...




Sieltä näkyy mukavasti koko Morgan Hill :)

Kauniit maisemat! Tuostakin järvestä näkee kyllä, että vettä ei paljoa ole...



Iltapäivällä mentiin FroYolle uncle Kerryn, hänen vaimonsa ja meidän perheen kanssa. Hekin halusivat tavata Fedin pitkästä aikaa. Illalla hengailin Morganin ja Jordinin kanssa Jordinin luona ja oli kiva ilta heidän kanssaan. 


Sunnuntaina mentiin aamupäivällä shoppailemaan ostoskeskukselle hostmomin, Fedin ja Mimin kanssa. Kiertelin kauppoja Mimin kanssa. Mentiin myös Starbucksiin ja ensimmäistä kertaa Cinnaboniin. Se oli todella hyvä ja makea pulla, mutta kyllä pitää myöntää, että suomalaiset korvapuustit ovat parempia, koska pulla oli toisaalta jopa liian makea.

:P
Illalla hostvanhemmat lähtivät viemään Fediä pois ja minä ja Mimi mentiin auttamaan köyhien illalliselle civics pisteiden takia. Olin tosi iloinen, että sain tavata Fedin, koska oli niin hauskaa jakaa kokemuksiamme vaihtovuosiltamme. :)

Huomenna alkaa vihdoinkin track and field, eli yleisurheilu. Mietteitä sen alusta listaan sitten ensi viikolla. Ensiviikon postaus tuleekin todennäköisesti jo perjantaina, koska lauantai-aamuna matkaamme Havajille Mimin ja Geraldinen kanssa viikoksi! Otetan siis lomaa koulusta ja mennään meidän järjestön järjestämälle matkalle, minne tulee vaihtareita kaikkialta USA:sta. Olen ihan hirveen innoissani, can't wait! :)

Ens viikkoon!
<3- Katja 

1 kommentti: