sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jouluisia tunnelmia + Mitä kaipaan Suomessa?

Moi,

Nyt on tullut USAssa täyteen jo reilut neljä kuukautta ja jo merkittävä osa tätä vuotta on takana. Kun aika menee eteenpäin, niin täällä oleminen tulee koko ajan helpommaksi sopeutumalla tänne yhä enemmän kun kehityn kielessä ja suhteet hostperheeseen ja ystäviin vahvistuvat. Joulunaika on jo ovella, mutta siltä se ei kyllä oikeen tunnu täällä palmujen keskellä! Hienoja joulukoristeluja ja valoja täällä on jo monilla, meilläkin jo kuusi pystyssä ja koristelut hoidettu, joka kieltämättä auttaa luomaan joulufiilistä.



Mun ja Mimin joulusukat! :)
Viikko vierähti jälleen normaaliin malliin. Torstaina oli fashion classin fieldtrip San Franciscoon. Lähdettiin koululta kahdeksalta aamulla bussilla, bussimatka kesti noin kolme tuntia, jonka jälkeen mentiin tutustumaan fashion yliopistoon. Se oli kyllä paikka, johon en todellakaan pysty itseäni kuvitella. Kaikki opiskelijatkin olivat aivan eri tyylisiä kuin mitä itse olen. Sen pienen kierroksen jälkeen mentiin lounaalle, sillä meillä oli kolme tuntia vapaa-aikaa. Kierreltiin vähäsen keskustassa ja kaupoissa, käytiin taas Union Squarella ja pakollisena tehtävänä käytiin kangaskaupassa ottamassa kuva, että käytiin siellä. Oli kiva päivä, missattiin koulupäivä ja tutustuin paremmin uusiin ihmisiin! Takaisin koululla oltiin kuuden aikaan.



Kuva, josta kaikki luistelijat varmasti tykkää :D
Taas Union Squarella :)
It's huge!

Perjantaina menin koulun jälkeen mun kavereiden kanssa San Joseen luistelemaan. Siellä oli keskellä keskustaa perinteinen tapahtuma, Christmas in the Park ja sen vieressä oli luistelukenttä. Se oli ihan mielettömän hieno paikka, jouluvaloin koristellut palmut ympäröivät luistelurataa ja tunnelma oli niin kiva. Luistelin ensin semmosilla ihan hirveillä markettiluistimilla ja sitten vaihdoin mun kaverin kanssa ja laitoin hokkarit ekaa kertaa jalkaani ja sononpahan vaan, että se oli ihan hirveen tuntusta! :D Hyvä, että pysyin pystyssä! Oli se kieltämättä vähän noloa kymmenen vuoden taitoluistelutaustan jälkeen, kun seisoin laidan vieressä vahingossa estäen ihmisten kulkemisen laitaa myöten ja joku tuli kysymään, että olettekos tekin vasta alottelijoita? "Ehe..."


"SERIOUS INJURIES" :D
<3



Porukassa mukana: Josh, Morgan, Jordin, Troy, minä ja Ashley :)
Parin tunnin luistelun jälkeen mentiin Christmas in the Parkkiin. Siellä oli tosi hienoja joulukoristeluja ja monen monta joulukuusta, joiden koristeluista ja teemoista vastasi erilaiset järjestöt ja koulut. Siellä oli myös tekolumikone, joten päästiin lumisateeseen, jee! Käytiin vielä lopuksi syömässä Johnny Rocketsissa ja sieltä sitten suunnattiin kotia kohti. Sain kavereilta kyydin ja kotona olin yhdentoista jälkeen. Oli tosi kiva ilta!







Tähän loppuun vielä haluan listata muutaman asian, joita kaipaan Suomessa ja osaan varmasti vaihtovuoden jälkeen arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen. Olen kyllä varma, että vaihtarivuoden jälkeen tulen kaipaamaan monia asioita täällä, kuten hostperhettä, ystäviä, kokemuksia, ilmastoa, englannin kieltä, ruokia, jopa koulua (sen helppoutta) ja ihan vaan vaihtarina oloa. Se on jotain erilaista ja kokemisen arvoista! En ole hetkeäkään katunut, että lähdin.


Perhe
Se, että kaipaan mun perhettä ei tullut yllätyksenä. Tiesin, että tulen kaipaamaan heitä paljon, mutta se on yksi iso opettavainen ja kasvattava osa vaihtarina oloa. Omasta perheestä erossa oleminen ei ole aina helppoa, mutta se tekee musta vahvemman ja itsenäisemmän. Tunnen jo, että osaan tehdä päätöksiä paremmin itsekseni ja tiedän, että pärjään. Perheeseen tietysti kuuluu myös mun siskon koiranpentu, joka on huimasti kasvanut lähtöin jälkeen! <3


Ystävät
Olen tuntenut monet ystäväni niin kauan, ettei mikään korvaa heitä ja he ovat minulle todella tärkeitä, vaikka olenkin kauan poissa. 

Koti ja oma huone 
Koti täällä on koti, mutta omassa kodissa ja huoneessa on aina jotain vielä enemmän. Luulenpa, että vain vaihtarit tietävät, miltä tämä ero kotien välillä oikeasti tuntuu. Nautin täällä asumisesta, mutta se on kieltämättä erilaista kuin kotona asuminen.


Mökki
Mökillä on ollut aina niin kivaa, joten sinne aina välillä kaipailen. Siellä on myöskin niin ihana tunnelma ja erilainen luonto kuin täällä.


Lumi ja sen tuoma tunnelma
Varsinkin näin joulun alla olen alkanut kaivata lunta. Tykkään lumesta paljon. Ei tunnu yhtään joululta kun lämpötila on vieläkin päivisin yleensä noin 10-15 astetta. Lumi ja pimeys tuovat jouluun tunnelman, joka on ihan korvaamaton. Täällä joulusta tulee varmasti erilainen, mutta varmasti kokemisen arvoinen! :) 

Sadetta ja räntää ei kyllä ole ikävä! Täällä on muutoin, etenkin kesäisin paljon kivempi sää kuin Suomessa. Rakastan sitä kun on todella kuuma ja aurinko paistaa! Usein talvella Suomessa alan jo kaivata pois lumen keskeltä lämpöön.


Ruoka ja kokkaaminen
Rakastan mun hostäidin tekemää ruokaa ja täällä muutenkin ruoka on hyvää. Alan tottua esimerkiksi peanut butterin makuun, vaikka se aluksi maistui oudolta. Täällä syödään myös paljon meksikolaista ruokaa, joka on tosi hyvää. Ruisleipää, lohta, makaroonilaatikkoa, puuroa ja karjalanpiirakoita tekee kuitenkin mieli välillä, samoin kuin ihania ruokaisia salaatteja, joita ei täällä juuri syödä. Perunaa mulla ei oikeastaan ole ikävä, kuten ei myöskään mitään suomalaisia makeisia.


Saunaa mulla on joskus ikävä, kun on kylmä, mutta ei se kyllä kovin usein mielessä käy. Oon alkanut jo miettiä tuttuakin tutuimmista asioista ihan eri tavalla kuin ennen, enkä edes joistain jutuista tiennyt, miten tärkeä osa mun elämää ne ovat. Tekee hyvää pitää tauko "omasta elämästä", sillä siten olen saanut paljon uusia näkökulmia ja oppinut arvostamaan elämän "itsestäänselvyyksiä" eri tavalla. Joka tapauksessa, nautin elämästäni nyt täällä ja innolla odotan uusia kokemuksia.


Näistä mietteistä jatketaan matkaa! ;) 
<3- Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti