sunnuntai 29. syyskuuta 2013

The week of Bay Cruise

Moikka!

Viikko noudatti perus rutiineja koulun osalta, mutta huipentui viikonloppuna, kun oli vuorossa koulutanssit, Bay Cruise!

Syksy on alkanut myös täällä. Se ilmenee siten, että aamuisin on tosi kylmä,vähäsen yli 10 astetta. Päivän mittaan lämpötila nousee. Brunssin aikana, joka on puoli yhdeltätoista, on yleensä jo reilut parikymmentä astetta. Kun iltapäivällä puoli neljän aikaan koittaa juoksuharjoitusten aika, niin lämpötila juuri sopivasti hipoo kolmeakymmentä astetta. Juoksutreeneissä on tehty ahkerasti töitä tällä viikolla. Meillä ei ollut kisaa, mutta ensiviikolla taas mennään!

Sitten vähän yksityiskohtia mun viikosta:

Illalla on aina mukava tulla kotiin kun on suloinen kaksikko vastassa olohuoneen ikkunan ääressä :)
Sain mun pyjamahousut valmiiksi maanantaina ja mun mielestä ne on tosi onnistuneet. Tuli myöskin täydet pisteet opettajalta, eli jes, hyvin meni.



Tiistaina mun meksikolainen kaveri yllätti mut tuomalla mulle meksikolaisten herkkua nimeltään sweet bread. Oli hyvän makuista, tosi makeaa kylläkin. Jaettiin se meidän koulun vaihtareiden kesken, sitä oli sen verran paljon.

 Samana päivänä oli mukava kävellä culinary-tunnille, kun opettaja onnitteli hienosta ajasta parin viikon takaisesta crosscountry kisasta. Ihmettelin, että mistä hän tiesi aikani kunnes hän kertoi, että se luki lehdessä. Harmi vaan, että juttu oli siitä ekasta kisasta, joka ei mennyt yhtään niin hyvin kuin se jälkimmäinen. Oli kylläkin iham mukava saada nimi lehteen! :) Se on kylläkin väärin kirjoitettu: "Katia". Mun nimi on osoittautunut yllättävän vaikeaksi sanoa, joten lähes aina mua kutsutaan Katyksi täällä.

Siinä juttu Morgan Hill times -lehdestä. Vain neljä meistä mainittiin artikkelissa, vaikka juoksioita meidän tiimistä oli ainakin tupla määrä, Olin aika otettu :)

Viikon aikana pystyi ostamaan kahdella dollarilla lipun senioreiden BBQ:n. Päätin sen hommata ja perjantaina oli sitten lounaaksi grilliruokaa muiden senioreiden seurassa. Oli yllättävän hyvän makuinen hampurilainen siihen nähden, että se  oli kouluruokaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin ostin koulusta lounaan. Yleensä mun hostmom laittaa sen mulle kotoota mukaan. Perjantaina myöskin leivottiin culinary-tunnilla jogurtti-suklaahippu keksejä, nomnom!

Harva sai angry birds -keksit ja musta oli aika hauskaa kun ne sattui justiinsa mun  kohdalle! Kuitenkin, kouluruuan kulttuuriero on aika huomattava, koska Suomessa koululounas ei ikinä näytä tältä! :D

Mun hostsiskon vanhemmat lähettivät mulle ja muille hostsisaruksille ison paketin, joka oli täynnä Saksalaisia herkkuja. Se paketti on ihan valtava!
Sitten viikon kohokohtaan, nimittäin viikonloppuun!

Lauantaina oli vuorossa Bay Cruise! Herättiin aamulla melko aikaisin, sillä meidän kaksi vaihtarikaveria tuli meille pariksi yöksi, koska heidän hostäitinsä, joka on meidän englannin opettajamme, lähti viikonlopuksi ja maanantaiksi lomailemaan. Syötiin mun hostäidin tekemiä suklaahippu pannareita aamiaiseksi ja sitten vaan hengailtiin pari tuntia.

Yhden aikaan mun hostisä vei mut mun yhdelle kaverille. Tällä kertaa olin porukassa ainoa vaihtari. Olin hänen luonaan kolmisen tuntia ja sinne tuli paljon muitakin kavereita laittautumaan ja myöhemmin myös deitit, jotta saatiin kivoja kuvia otettua.





Sieltä sitten meidän oli tarkoitus mennä Jaken kanssa sushille, mutta huomattiinkin, että paikka, johon oltiin menossa ei ollut avoinna. Sitten suunnattiin yhdelle kadulle, missä olisi ollut kivoja ravintoloita, mutta se katu oli suljettu Taste Of Morgan Hill -tapahtuman takia. Sitten mentiinkin vain johonkin hampurilaispaikkaan juomille, koska ei meillä ollut enää aikaakaan syödä... Hyvin meni. :D

Bussimatka San Franciscoon kesti semmoiset kaksi tuntia. Bussi lähti koululta varttia vaille kuusi, eli vartin myöhässä. Opiskelijoita oli matkassa kolmisensataa. Tapahtuma myytiin loppuun tänä vuonna yllättävän aikaisin ja sen takia monen deitit ei saanutkaan lippuja ja parille mun kaverille kävikin juuri niin. San Franciscon maisemat olivat ihanat. Bussista mentiin suoraan veneeseen.


Vene oli kolmikerroksinen. Alimassa kerroksessa oli tanssilattia ja baari, josta pystyi hakea jääkylmää spriteä ja cokista niin paljon kuin vain halusi. Toisessa kerroksessa oli tarjolla ruokaa ja herkkuja, kuten monenlaisia keksejä, sandwitcheja, sipsejä, wrappeja, viinirypäleitä, dippivihanneksia ja kaikkea semmoista. Tokassa kerroksessa oli myös ulkokansi, josta pystyi kiivetä kolmanteen kerrokseen, joka oli kokonaan ulkona. Sieltä näki kaikista parhaiten maisemia, mutta ei oltu siellä pitkään, käväistiin vain, koska siellä oli tosi vaikea pysyä pystyssä kun vene keinui.

Kun tultiin veneelle, niin olin tosi nälkäinen, kun meidän suunnitelmat ruokailusta ennen kuin lähdettiin menivät pieleen. Mentiin Jaken kanssa siis ensiksi ekaan kerrokseen juomaan ja sitten tokaan kerrokseen, jossa syötiin ruokaa. Cruise kesti varmaankin reilut kaksi tuntia ja loppu aika tanssittiin ja katseltiin maisemia ja hengailtiin myös kavereiden kanssa. San Franciscon maisemat olivat upeat! Kaikki korkeat rakennukset, keskustaan johtavat sillat, mitkä oltiin valaistu upeasti (kaikki muut paitsi goldengate) ja Alcatraz selkeän tähtitaivaan alla olivat näkemisen arvoisia. Yritin ottaa paljon kuvia siinä toivossa, että olisin pystynyt ikuistamaan ne maisemat, mutta kameran välityksellä ei saa kylläkään minkäänlaista kuvaa siitä, kuinka hienoja ne maisemat olivat.









Alcatraz

Vene saapui rantaan yhdentoista aikaan ja lähdettiin siitä sitten hiljalleen keltaisilla koulubusseilla koulua kohti. Yritin nukkua bussissa, mutta se oli hankalaa. Kun tultiin koululle, meidän hostveli oli siellä meitä vastassa. Meidän vaihtarikavereitsa tuli kolme meille yökylään. Oltiin kotona vähän ennen kahta yöllä. Olipas ihana päivä takana! :)

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja lähdettiin aamupalan jälkeen iltapäivällä tapahtumaan, nimeltä Taste Of Morgan Hill. Mentiin sinne samalla porukalla, joka meillä oli yökylässä, eli minä ja neljä muuta kaveria. Oli ihana ilma, tosi kuuma ja aurinko paistoi tosi ihanasti. Tapahtuma ei ollut mitenkään ihmeellinen, hengailtiin siellä pari tuntia.





Loppupäivä vietettiin meidän kotona. Vihdoin pääsin uimaan, kun meidän uima-allas, jossa on ollut jotain ongelmia, saatiin puhtaaksi. Oli niin kivaa polskutella, vaikka muut eivät uimaan tulleetkaan vaan  istuskelivat altaan reunalla. Illalla katsottiin Nälkäpeli -elokuva ja syötiin hyvää pastabolognesea ja uunissa tehtyä omenapaistosta jäätelön kera päivälliseksi. Illalla oltiin väsyneitä, koska yöunet olivat melko vähäiset Bay Cruisen jäljiltä viime yönä. Kaverit jäivät meille vielä toiseksi yöksi.




Tämmöisistä tunnelmista kohti ensi viikkoa!

<3 - Katja

4 kommenttia:

  1. Kirjotat ihanan yksityiskohtaisesti sun elämästä siellä, tosi kiva blogi!! Oon seurannu myös toisen kaliforniassa vaihtarina olevan blogia, laitan linkin tähän jos sua kiinnostaa: http://maijausa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) ja onhan se aina kiva seurata myös muiden vaihtarien vaihtovuotta ;)

      Poista
  2. Munki mielestä on tosi kiva, kun kerrot niin tarkasti sun elämästä :) Sekin on tosi kiva, että sun postaukset ilmestyy aina säännöllisesti, oikeen ootan aina maanantaisin et julkaset sun uuden päivityksen! :D Tää postaus oli viel erityisen kiva, etenki noi kuvat tuolt bay cruiselt o ihanii! :)

    VastaaPoista